Siirry pääsisältöön

Tekstit

Viimeisin

Asioita, joita on ikävä

Aika kulkee joskus niin nopeasti, ettei siitä muista pitää kiinni. Siltä välillä tuntui Taiwanissa ja siltä tuntuu myös täällä Suomessa. Olen ollut jo kaksi ja puoli kuukautta Suomessa, mikä on niin absurdia, että välillä säpsähdän tuosta faktasta. Välillä Taiwan tuntuu epätodelliselta: elämä siellä oli arkea samalla tavalla kuin elämä nyt Helsingissä. Välähdyksittäin Taiwan vaikuttaa ihanalta päiväunelta, aivan kuin Helsinkikin tuntui joskus, kun matkustin tainanilaiseen lukiooni töihin aamuisin. Olen monta kertaa miettinyt, että pitäisi kirjoittaa blogiin. Päiväkirjaankaan en ole koskenut sen jälkeen, kun asetin jalkani Helsinki-Vantaalle. Ehkä tarvitsin tämän intensiivisen ajan, kun vain imin itseeni loput Suomen kesästä ja nautin alkusyksystä. Koti, parisuhde, ystävät, työt ja kovalevyllä odottanut gradu varmistivat (liiankin?) sutjakkaan paluun Suomi-arkeen. Olen käynyt keikoilla, nähnyt perhettä ja kavereita, kokkaillut, ollut mökeillä, illanistujaisissa, baareissa, kirjaston

Viimeisimmät blogitekstit

Matkailua Itä-Aasiassa ja ajatuksia yksin matkustamisesta