"Mitä sä oikein teet siellä?" Pohdintaa vapaaehtoistöistä ja pala taiwanilaista lukioelämää
Sitä pohdin itsekin välillä. :D Olen moneen otteeseen miettinyt, miten oiken muotoilen tekstin ja mitä nostan esiin. Yksi blogini tavoitteista on kuitenkin auttaa vapaaehtoistöitä harkitsevia, joten yritän mahdollisimman avoimesti kertoa fiiliksistäni liittyen omiin vapaaehtoistöihini. Sanonkin heti aluksi, että viihdyn kyllä mun vapaaehtoistyöpaikassa tällä hetkellä ja olen joutunut muuttamaan omaa ajattelutapaani moneen kertaan, mutta haluan kertoa omista odotuksista, realiteeteista ja kokemistani tunteista rehellisesti.
Vapaaehtoistyöpaikkani on tainanilainen lukio (senior high school), jossa on myös ammatillisia linjoja, tarkemmin sanottuna vaatesuunnittelu- kokki- ja tanssilinjat. Koulu oli pitkään pelkästään tytöille, mikä näkyy edelleen tyttöenemmistönä.
Projektikuvauksessani vapaaehtoisen tehtävistä luki kutakuinkin näin, vapaasti suomennettuna:
1. Mainostaa englanninkielisiä kirjoja yhdessä koulun kirjaston ja opiskelijoiden kanssa läheisessä yhteisössä
2. Auttaa sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevia lapsia saamaan itsevarmuutta englannin kielen taidoissa
3. Opetella kiinaa ja taiwania, jotta pääsee paremmin kulttuuriin sisään
Rehellisesti sanottuna mikään näistä kolmesta kohdasta ei ole toteutunut, ja fiilikset olivat parin ensimmäisen viikon jälkeen aika pettyneet. Mun projektissa piti olla mukana myös alakouluikäisille nuorille englannin opettamista kahtena iltana viikossa jossakin keskuksessa, mutta järjestö tiputti tämän pois, koska isäntäperheeni asuu niin kaukana, että päivistäni olisi tullut liian pitkiä (mikä on ihan ymmärrettävää). Koulun kirjasto on ollut remontissa ilmeisesti koko lukuvuoden eikä sitä ole vieläkään avattu, yhtäkään englanninkielistä kirjaa en ole nähnyt tänä aikana. En tiedä, mitä kolmannella kohdalla on tarkoitettu, mutta minkäänlaista kiinanopiskelun mahdollisuutta ei kyllä koulun puolelta ole tarjottu. EDIT. Juuri juttelin ohjaajani kanssa ja hän selvittää kiinan opiskelun mahdollisuuksia. :)
Ehkä eniten harmitti, että olin laittanut projektin ykköseksi juuri kirjallisuuden ja lukemisen tärkeyden korostamisen takia, koska koin, että sillä saralla mulla olisi oikeasti annettavaa.
Mutta mitä sitten teen?
En itse opeta, kuten monet muut Taiwanissa olevat vapaaehtoiset tekevät. Pikemminkin olen mahdollistamassa toiseen kulttuuriin tutustumisen ja antamassa uudenlaisia näkökulmia opiskelijoille. Ja rohkaisemassa opiskelijoita käyttämään englantia.
Tähän mennessä olen mm. pitänyt lukuisia esitelmiä Suomesta ja itsestäni. Nämä esitelmät ovat yleensä päättyneet yhteiskuviin. Lisäksi olen osallistunut kokkaustunneille, ja kerran viikossa olen yhden opettajan kahdella enkuntunnilla mukana. Näistä maanantaiaamun tunneista nautin suuresti, ja ne ovatkin yleensä mun kouluviikon kohokohta. :D Suurin osa ajastani koululla on kuitenkin ns. vapaata, jolloin suunnittelen esitelmiäni tai muuta, mutta olen käyttänyt aikaa myös kiinan opiskeluun, Hesarin lukemiseen, blogin kirjoittamiseen, matkustelun suunnittelemiseen...
Välillä runsas tekemisen puute turhauttaa, ja olenkin yrittänyt miettiä, miten pystyisin osallistumaan enemmän koulun toimintaan. Ohjaajani on todella kiireinen kuten myös muutkin opettajat, ja kaikki ylimääräinen härvääminen mun kanssa on heidän ajastaan pois. Turhautuneimmilla hetkillä olen pohtinut, että olenko täällä vain, jotta koulu voi mainostaa itseään kansainvälisenä.
Parasta tässä koko matkassa on mun mielestä kohdata ihmisiä ja kuulla tarinoita, ja se on parasta myös mun vapaaehtoistöissä. Palkitsevinta onkin ollut jutella opiskelijoiden kanssa, sekä tunneilla että niiden ulkopuolella. Toivonkin, että pääsisin aloittamaan lupaillut keskustelutuokiot opiskelijoiden kanssa. Suurin osa opiskelijoista on tosi ujoja, enkä tiedä, mikä heidän englanninkielen taso oikeasti on, mutta ainakin monille ihan yksinkertaisimpienkin asioiden sanominen ääneen on todella hankalaa. Siinä mielessä tilausta englannin kielen harjoittelulle todella on, ja yritän ajatella, että ehkä mut kohdatessaan he toisaalta tajuavat, että kielitaidolla on väliä ja toisaalta myös, että ei tarvitse osata kielioppia täydellisesti, jotta pystyy kommunikoimaan: yritän aina sanoa, että englanti ei todellakaan ole mun äidinkieli ja opiskelijat ovat varmaan parempia kieliopissa kuin mä, mutta sillä ei ole väliä. Toiset opiskelijat taas puhuvat todella hyvin ja ovat rohkeita ja tulevat välillä juttelemaan muuten vaan mun työpisteelle.
Kuten aluksi totesin, kyllä mä viihdyn mun vapaaehtoistöissäni. Pettymyksen jälkeen pohdin, mitkä on mun vaihtoehdot. Projektin vaihtamisen pyytäminen ei oikeastaan tuntunut realistiselta tai tarpeelliselta, koska pidän todella paljon tästä koulusta ja opettajista ja opiskelijoista. 6 kuukautta on myös todella lyhyt aika (mulla on kohta mennyt jo puolet ajasta täällä koulussa, koska lukukausi loppuu kesäkuun loppuun), joten pakko vaan mennä niillä puitteilla mitä nyt on ja yrittää itse miettiä, miten omaa motivaatiota saa pidettyä yllä. Yksi mun tavoitteista tälle puolelle vuodelle oli ottaa asiat avoimesti vastaan, joten päätin kääntää omat ajatukset pettymyksestä pois.
Puhuin myös koulun vastaavan kanssa siitä, että mulla ei oo tarpeeksi tekemistä, ja hän kyllä ymmärsi mua tosi hyvin. Olenkin sen jälkeen mm. osallistunut opiskelijoiden yliopistojen harjoitushaastatteluihin ja käynyt myös muissa kouluissa puhumassa Suomesta. On ollut kivaa nähdä muitakin lukioita, ja kävin myös yhdessä yläkoulussa tutustumassa perinteisiin taidemuotoihin ja juttelemassa Suomesta ja Taiwanista. Yhden opettajan kanssa teimme myös kirjallisuusharjoituksia parin eri lukion opiskelijoiden kanssa, ja materiaalina käytimme Edith Södergranin runoja ja Leena Krohnin Tainaronin yhtä lukua. :) Ja samalla puhuimme Suomen ja Taiwanin koulujärjestelmien eroista ja lukiolaisten arjesta. Eli mielekästä tekemistä on ollut nyt enemmän.
Yksi mun tavoite tälle puolelle vuodelle oli myös ottaa etäisyyttä omaan kiireiseen arkeen. Senkin takia pohdin pitkään, haluanko sanoa tästä tekemisen puutteesta, koska en toisaalta myöskään kaipaa supertäyteen ahdettuja päiviä täällä. Nyt yritänkin nauttia tästä tahdista ja antaa aikaa ajatuksille ja vaan myös tekemättömyydelle.
Taiwanilainen kouluelämä
Opiskeluun suhtaudutaan täällä tosissaan, ja yliopistojen pääsykokeisiin valmentautuminen on lukio-opiskelujen ydin. Opiskelu on luennoimis- ja testipainotteista, vaikka toki opetus on muutakin. Opettajia myös seurataan opiskelijoiden tulosten mukaan.
Lukiolaisten päivät ovat pitkiä. Täällä aamu käynnistyy 7.30 jonkin aineen testillä (ilmeisesti niitä on joka aamu, ainakin isäntäperheeni lukioikäisen tytön mukaan). 8.10 alkaa ensimmäiset oppitunnit. Oppitunnin pituus on ainakin omassa koulussani 50 minuuttia.
12–13.15 on lounastauko, jolloin opiskelijat hakevat kunkin luokan isot ruokalaatikot ja syövät luokissa. Lounastauon loppupuolella mielestäni täällä tapahtuu kaikenlaista: välillä näen jonkun opettajan yhden tai muutaman opiskelijan kanssa käytävillä käymässä jotakin asiaa läpi ja opiskelijat ramppaavat opettajien toimistolla hoitamassa asioita. Opettajat ja opiskelijat ehtivät harvemmin lepäämään edes lounastauolla.
Oppitunnit jatkuvat aina viiteen saakka. Monet käyvät vielä monena iltana viikossa ja viikonloppuisinkin cram schoolissa opiskelemassa lisää esimerkiksi matikkaa, englantia tai jotakin muuta. Kotona ollaan ehkä yhdeksän jälkeen, ja illalla tehdään vielä läksyt ja opiskellaan seuraavan päivän testiin.
Opiskelijoilla ja opettajilla tuntuu olevan aika mutkaton suhde toisiinsa, eikä mitään kovin muodollista hierarkiaa tunnu olevan. Kerran yhdellä tunnilla oli vieraana pari hongkongilaista lukiolaista, ja he sanoivat, että taiwanilainen lukio on paljon rennompaa kuin heillä. Opiskelijat myös siivoavat koulussa päivittäin.
Täällä on käytössä myös koulupuvut, mutta niiden käyttö tuntuu olevan aika rentoa ja koulupuvusta on eri versioita: virallisempi paita ja hame/housut, jumppavaatteet, tuulitakki, oman luokan eri t-paidat... eli kaikki opiskelijat eivät näytä vaatteidensa puolesta identtisiltä käytävillä.
Oppitunnit, joilla itse olen ollut, ovat olleet aika rentoja – varmaankin siksi, koska olen ollut mukana niillä. :D Olisi kivaa nähdä vielä enemmän tavallisia tunteja ja vaan seurata niitä.
---
Haluan vielä korostaa lopuksi, että kaikki koulut, niin tämä mun "oma" kuin muutkin, joissa olen vieraillut, ovat olleet ihan älyttömän vieraanvaraisia mua kohtaan. Joka paikassa tunnutaan olevan aidon ilahtuneita siitä, että olen halunnut tulla juuri heidän koululleen puhumaan tai osallistumaan tunneille. (Tällainen framille nosto aiheuttaa aina välillä nolostumista ja epämukavuutta suomalaiseen sielunmaisemaani :D) Jos musta välillä tuntuu, onko mun millään tekemisellä mitään merkitystä, kaikkien näiden esitelmien/oppituntien jälkeen musta ei ole enää tuntunut yhtään siltä. Inhimilliset asiat, kuten kiire, epävarmuus siitä, mihin kaikkeen vapaaehtoista voi "käyttää" ja kommunikointivaikeudet vaikuttavat vapaaehtoistyöhön, ja keskustelemalla olen pystynyt muuttamaan vapaaehtoistyötäni mielekkäämmäksi.
Vapaaehtoistyöpaikkani on tainanilainen lukio (senior high school), jossa on myös ammatillisia linjoja, tarkemmin sanottuna vaatesuunnittelu- kokki- ja tanssilinjat. Koulu oli pitkään pelkästään tytöille, mikä näkyy edelleen tyttöenemmistönä.
Projektikuvauksessani vapaaehtoisen tehtävistä luki kutakuinkin näin, vapaasti suomennettuna:
1. Mainostaa englanninkielisiä kirjoja yhdessä koulun kirjaston ja opiskelijoiden kanssa läheisessä yhteisössä
2. Auttaa sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevia lapsia saamaan itsevarmuutta englannin kielen taidoissa
3. Opetella kiinaa ja taiwania, jotta pääsee paremmin kulttuuriin sisään
Rehellisesti sanottuna mikään näistä kolmesta kohdasta ei ole toteutunut, ja fiilikset olivat parin ensimmäisen viikon jälkeen aika pettyneet. Mun projektissa piti olla mukana myös alakouluikäisille nuorille englannin opettamista kahtena iltana viikossa jossakin keskuksessa, mutta järjestö tiputti tämän pois, koska isäntäperheeni asuu niin kaukana, että päivistäni olisi tullut liian pitkiä (mikä on ihan ymmärrettävää). Koulun kirjasto on ollut remontissa ilmeisesti koko lukuvuoden eikä sitä ole vieläkään avattu, yhtäkään englanninkielistä kirjaa en ole nähnyt tänä aikana. En tiedä, mitä kolmannella kohdalla on tarkoitettu, mutta minkäänlaista kiinanopiskelun mahdollisuutta ei kyllä koulun puolelta ole tarjottu. EDIT. Juuri juttelin ohjaajani kanssa ja hän selvittää kiinan opiskelun mahdollisuuksia. :)
Ehkä eniten harmitti, että olin laittanut projektin ykköseksi juuri kirjallisuuden ja lukemisen tärkeyden korostamisen takia, koska koin, että sillä saralla mulla olisi oikeasti annettavaa.
Mutta mitä sitten teen?
En itse opeta, kuten monet muut Taiwanissa olevat vapaaehtoiset tekevät. Pikemminkin olen mahdollistamassa toiseen kulttuuriin tutustumisen ja antamassa uudenlaisia näkökulmia opiskelijoille. Ja rohkaisemassa opiskelijoita käyttämään englantia.
Tähän mennessä olen mm. pitänyt lukuisia esitelmiä Suomesta ja itsestäni. Nämä esitelmät ovat yleensä päättyneet yhteiskuviin. Lisäksi olen osallistunut kokkaustunneille, ja kerran viikossa olen yhden opettajan kahdella enkuntunnilla mukana. Näistä maanantaiaamun tunneista nautin suuresti, ja ne ovatkin yleensä mun kouluviikon kohokohta. :D Suurin osa ajastani koululla on kuitenkin ns. vapaata, jolloin suunnittelen esitelmiäni tai muuta, mutta olen käyttänyt aikaa myös kiinan opiskeluun, Hesarin lukemiseen, blogin kirjoittamiseen, matkustelun suunnittelemiseen...
Pikkusuolaisia länsimaisen kokkauksen oppitunnilla, nämä ovat opettajan taidonnäytteitä.
Ja nää mun ryhmän. :)
Välillä runsas tekemisen puute turhauttaa, ja olenkin yrittänyt miettiä, miten pystyisin osallistumaan enemmän koulun toimintaan. Ohjaajani on todella kiireinen kuten myös muutkin opettajat, ja kaikki ylimääräinen härvääminen mun kanssa on heidän ajastaan pois. Turhautuneimmilla hetkillä olen pohtinut, että olenko täällä vain, jotta koulu voi mainostaa itseään kansainvälisenä.
Parasta tässä koko matkassa on mun mielestä kohdata ihmisiä ja kuulla tarinoita, ja se on parasta myös mun vapaaehtoistöissä. Palkitsevinta onkin ollut jutella opiskelijoiden kanssa, sekä tunneilla että niiden ulkopuolella. Toivonkin, että pääsisin aloittamaan lupaillut keskustelutuokiot opiskelijoiden kanssa. Suurin osa opiskelijoista on tosi ujoja, enkä tiedä, mikä heidän englanninkielen taso oikeasti on, mutta ainakin monille ihan yksinkertaisimpienkin asioiden sanominen ääneen on todella hankalaa. Siinä mielessä tilausta englannin kielen harjoittelulle todella on, ja yritän ajatella, että ehkä mut kohdatessaan he toisaalta tajuavat, että kielitaidolla on väliä ja toisaalta myös, että ei tarvitse osata kielioppia täydellisesti, jotta pystyy kommunikoimaan: yritän aina sanoa, että englanti ei todellakaan ole mun äidinkieli ja opiskelijat ovat varmaan parempia kieliopissa kuin mä, mutta sillä ei ole väliä. Toiset opiskelijat taas puhuvat todella hyvin ja ovat rohkeita ja tulevat välillä juttelemaan muuten vaan mun työpisteelle.
Mulle myös tuodaan ruokaa. :DD Etualalla opiskelijoiden tekemä egg tart, takana jonkun opettajan antamia luomutomaatteja.
En muista, mistä kaupungista tää tuotiin, mutta tahmean riisitaikinan sisällä oli maapähkinää.
Puhuin myös koulun vastaavan kanssa siitä, että mulla ei oo tarpeeksi tekemistä, ja hän kyllä ymmärsi mua tosi hyvin. Olenkin sen jälkeen mm. osallistunut opiskelijoiden yliopistojen harjoitushaastatteluihin ja käynyt myös muissa kouluissa puhumassa Suomesta. On ollut kivaa nähdä muitakin lukioita, ja kävin myös yhdessä yläkoulussa tutustumassa perinteisiin taidemuotoihin ja juttelemassa Suomesta ja Taiwanista. Yhden opettajan kanssa teimme myös kirjallisuusharjoituksia parin eri lukion opiskelijoiden kanssa, ja materiaalina käytimme Edith Södergranin runoja ja Leena Krohnin Tainaronin yhtä lukua. :) Ja samalla puhuimme Suomen ja Taiwanin koulujärjestelmien eroista ja lukiolaisten arjesta. Eli mielekästä tekemistä on ollut nyt enemmän.
Kävin myös parin luokan kanssa rannalla järjestetyssä taidenäyttelyssä.
Yksi mun tavoite tälle puolelle vuodelle oli myös ottaa etäisyyttä omaan kiireiseen arkeen. Senkin takia pohdin pitkään, haluanko sanoa tästä tekemisen puutteesta, koska en toisaalta myöskään kaipaa supertäyteen ahdettuja päiviä täällä. Nyt yritänkin nauttia tästä tahdista ja antaa aikaa ajatuksille ja vaan myös tekemättömyydelle.
Taiwanilainen kouluelämä
Opiskeluun suhtaudutaan täällä tosissaan, ja yliopistojen pääsykokeisiin valmentautuminen on lukio-opiskelujen ydin. Opiskelu on luennoimis- ja testipainotteista, vaikka toki opetus on muutakin. Opettajia myös seurataan opiskelijoiden tulosten mukaan.
Lukiolaisten päivät ovat pitkiä. Täällä aamu käynnistyy 7.30 jonkin aineen testillä (ilmeisesti niitä on joka aamu, ainakin isäntäperheeni lukioikäisen tytön mukaan). 8.10 alkaa ensimmäiset oppitunnit. Oppitunnin pituus on ainakin omassa koulussani 50 minuuttia.
12–13.15 on lounastauko, jolloin opiskelijat hakevat kunkin luokan isot ruokalaatikot ja syövät luokissa. Lounastauon loppupuolella mielestäni täällä tapahtuu kaikenlaista: välillä näen jonkun opettajan yhden tai muutaman opiskelijan kanssa käytävillä käymässä jotakin asiaa läpi ja opiskelijat ramppaavat opettajien toimistolla hoitamassa asioita. Opettajat ja opiskelijat ehtivät harvemmin lepäämään edes lounastauolla.
Mä haen lounaan opettajien toimistosta.
Oppitunnit jatkuvat aina viiteen saakka. Monet käyvät vielä monena iltana viikossa ja viikonloppuisinkin cram schoolissa opiskelemassa lisää esimerkiksi matikkaa, englantia tai jotakin muuta. Kotona ollaan ehkä yhdeksän jälkeen, ja illalla tehdään vielä läksyt ja opiskellaan seuraavan päivän testiin.
Koulurakennus sulkee keskelleen ison urheilukentän. Eräänä lauantaina koululla järjestettiin isot myyjäiset.
Opiskelijoilla ja opettajilla tuntuu olevan aika mutkaton suhde toisiinsa, eikä mitään kovin muodollista hierarkiaa tunnu olevan. Kerran yhdellä tunnilla oli vieraana pari hongkongilaista lukiolaista, ja he sanoivat, että taiwanilainen lukio on paljon rennompaa kuin heillä. Opiskelijat myös siivoavat koulussa päivittäin.
Täällä on käytössä myös koulupuvut, mutta niiden käyttö tuntuu olevan aika rentoa ja koulupuvusta on eri versioita: virallisempi paita ja hame/housut, jumppavaatteet, tuulitakki, oman luokan eri t-paidat... eli kaikki opiskelijat eivät näytä vaatteidensa puolesta identtisiltä käytävillä.
Oppitunnit, joilla itse olen ollut, ovat olleet aika rentoja – varmaankin siksi, koska olen ollut mukana niillä. :D Olisi kivaa nähdä vielä enemmän tavallisia tunteja ja vaan seurata niitä.
Pääsin näkemään lukion syntymäpäiväjuhlallisuudet, mikä oli tosi kivaa. Yleisössä istuessani mietin, että turistina en tulisi ikinä näkemään mitään tällaista.
---
Haluan vielä korostaa lopuksi, että kaikki koulut, niin tämä mun "oma" kuin muutkin, joissa olen vieraillut, ovat olleet ihan älyttömän vieraanvaraisia mua kohtaan. Joka paikassa tunnutaan olevan aidon ilahtuneita siitä, että olen halunnut tulla juuri heidän koululleen puhumaan tai osallistumaan tunneille. (Tällainen framille nosto aiheuttaa aina välillä nolostumista ja epämukavuutta suomalaiseen sielunmaisemaani :D) Jos musta välillä tuntuu, onko mun millään tekemisellä mitään merkitystä, kaikkien näiden esitelmien/oppituntien jälkeen musta ei ole enää tuntunut yhtään siltä. Inhimilliset asiat, kuten kiire, epävarmuus siitä, mihin kaikkeen vapaaehtoista voi "käyttää" ja kommunikointivaikeudet vaikuttavat vapaaehtoistyöhön, ja keskustelemalla olen pystynyt muuttamaan vapaaehtoistyötäni mielekkäämmäksi.
Kommentit
Lähetä kommentti