Ensimmäinen viikko isäntäperheessä

Toisin kuin alun perin luulin, asunkin isäntäperheessä! Perheeseeni kuuluu äiti, isä, 10-vuotias poika ja 16-vuotias tyttö. Perhe asuu vähän syrjemmällä Tainanin keskustasta, ja minulla kestää matkustaa vapaaehtoistyöpaikalleni n. tunti bussilla.

Saamassani lappusessa luki, että vanhemmat puhuvat vähän englantia, mutta todellisuudessa en ole kuullut kummankaan suusta yhtäkään sanaa englantia. :D Onneksi lapset puhuvat, joten kommunikointi sujuu tulkkien, Plecon, google kääntäjän ja 4 kuukauden kiinan opiskeluni hedelmien avulla.

Aluksi myös ihmettelin, miksi en välillä ymmärrä sanaakaan siitä, mitä perhe keskenään puhuu. Isäntäperheeni käyttää mandariinikiinan lisäksi taiwanin kieltä.

Kielimuurin takia tuntuukin, että raotan arkielämän verhoa aina pala kerrallaan: parin ensimmäisen päivän jälkeen selvisi, että perheellä on farmintapainen, jossa isä viljelee mm. papaijaa, guavaa, banaaneja ja muuta. Lisäksi heillä on kanoja ja muita lintuja, ja ilmeisesti isä myös korjailee kaikenlaista tehtaallaan. Isovanhemmat asuvat parin talon päässä, ja heillä kasvaa mm. pikkutomaatteja, joita kävimme yhdessä poimimassa eräänä iltana. :) Täällä kotona myös pyörii isoisä, joka on mielestäni eri isoisä kuin se, joka asuu läheisessä talossa. Tätä isoisää näen lähinnä iltaisin katselemassa televisiota. Yhtenä iltana katsoin vähän aikaa hänen kanssaan kiinankielistä väittelyohjelmaa. Pikkuveli on tosi söpö, hän haluaa usein leikkiä kanssani erilaisia pelejä, ja olen tarkastanut hänen enkunläksyjään ja hän puolestaan on opettanut minulle kiinaa.

Tällaisia tein tänään, kun pikkuveli teki kalligrafian läksyjään.

Kanoja perheen tilalla

Banaaneja!

Lähellä on myös hieno taolainen temppeli (täällä tosin temppeleitä riittää), jota kävimme isän ja pikkuveljen kanssa katsomassa. Yhtenä iltana talon ohi meni myös jonkinlainen kulkue: joukko ihmisiä kuljetti koristeellista tuolia ympäri naapurustoa, ja silloin piti olla hiljaa. Monet tulivat myös kotoaan kadulle katsomaan. Kun myöhemmin kysyin tästä, ilmeisesti jokin jumalista halusi tulla katsomaan, ovatko ihmiset käyttäytyneet hyvin vai huonosti. Kun kysyin, kuinka usein jumalat haluavat lähteä liikenteeseen, en saanut tarkkaa aikataulua: ilmeisesti jumalien halut vaihtelevat.

Yksi lähiötemppelin alttareista

Temppelin valvova silmä tarkkailee alhaalla olevia skoottereita (mitäpä muutakaan).

Pääsin myös heti mukaan yhden yön perhelomalle vuoristoon! Minä, isäntäperheeni ja heidän kaksi ystäväperhettään patikoimme vuoristossa, yövyimme patikointikeskuksen mökissä ja katselimme illalla tähtiä. Maistelin taas kaikenlaista snäksiä kuivatusta (makeasta) possusta mustapaputeehen. Yhteisen kielen puute välillä väsytti, kun en tiennyt, menemmekö esimerkiksi seuraavaksi kotiin vai seuraavalle kukkulalle, mutta toisaalta välillä on virkistävää, kun voi vaan heittäytyä mukaan ja unohtaa aikataulut. Oli myös ihanaa seurata, miten ystäväperheet naureskelivat, vitsailivat ja jakoivat asioita toisilleen. Kun katselimme yhdessä tähtiä, ajattelin, että suuressa maailmassa ihmiset ovat pohjimmiltaan kuitenkin aika samanlaisia.

 Taiwanin vuoristoa! Onneksi ehdimme näkemään maisemaa, hetken päästä sumu peitti kaiken.

Pilviä korkeammalla

Perhe on ollut minulle ihan supermukava ja huoneeni on todella viihtyisä. Olen yrittänyt tarjoutua auttamaan, mutta apua ei ole otettu vastaan, ja välillä kiusaannuttaa, kun tuntuu että en osaa osallistua esimerkiksi kotitöihin. Välillä ärsyttää, kun tuntuu, ettei minulle kerrota käytännön asioita tai mitä tapahtuu ja milloin, mutta samanlaisia kokemuksia minulla on myös vapaaehtoistyöpaikastani: ehkä täytyisi vaan opetella pois suomalaisesta mentaliteetista ja siitä, että haluaisin tietää kaikki aikataulut ym. asiat etukäteen.

Myös oman paikkani etsiminen on vielä kesken, ja välillä en ole varma, miten paljon minun pitäisi ilmoittaa liikkeistäni. Kerran isä ehti jo huolestua, kun otin yhden myöhemmän bussin kuin yleensä (bussi menee 30 min - tunnin välein). :D En tietenkään halua huolestuttaa heitä, mutta samalla omaan vapauteen ja itsenäseen elämään tottuneena yhteisten käytäntöjen luominen vaatii vähän kokeilua (varsinkin kun minulle ei ole oikeastaan kerrottu odotuksista tai siitä, milloin perhe haluaa, että ilmoitan liikkeistäni).

Eipä tunnu enää 20 minuutin vuorovälit missään...

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin todella iloinen, että isäntäperhe löytyi - se on upea mahdollisuus nähdä "todellista" arkea täällä ja kysellä tarkemmin erilaisista tavoista ja tottumuksista.

Tällä viikolla alkoi myös varsinainen vapaaehtoistyö koululla, siitä lisää seuraavalla kerralla. :)

Joskus syömme kakkua aamupalaksi.

Viikonloppuherkuttelua Dou hua -tofujälkkärillä (tällä kertaa kuumana, koska lämpötila on painunut välillä jopa alle 20 asteen).