Kuulumisia ja rutiineja

Tällä hetkellä, melkein neljä kuukautta saapumisen jälkeen, taiwanilainen elämä tuntuu jo aika normaalilta ja Helsinki ihanalta päiväunelta. Mulla on rutiinit, tutut paikat, kavereita ja kutsunpa isäntäperheeni taloakin kodiksi, joten ajattelin kertoa, minkälaista tämä tavallinen arkeni täällä on.

Ironista toki on, että ihan kohta mut riuhtaistaan näistä rutiineista pois: koulu nimittäin päättyy jo tämän kuun lopussa, ja sen jälkeen onkin ohjelmassa enää hengailua, fiilistelyä ja matkustelua ennen paluuta Suomeen.

Vapaaehtoistyö
Maanantaista perjantaihin olen koulullani n. 9–15, joskus pidempään, jos mulla on tunteja kolmen jälkeen. Ennen yhdeksää mun ei ole tänne järkeä tulla, koska jo nyt mun täytyy herätä 6.20, jos haluan ehtiä tänne yhdeksäksi.

Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, mun päivät ovat hyvin löyhiä täällä. Nykyään mulla on koulun puolesta Peruna-niminen (kyllä :D) kiinan kielen tuutori, jonka kanssa juttelen kiinaksi kaksi kertaa viikossa tunnin verran. Näiden juttelutuokioiden lisäksi mun ainoat kiinteät tunnit ovat olleet maanantaiaamuisin klo 9–11, joista tosin toinen on jo loppunut, koska viimeisen vuoden lukiolaisten valmistujaisjuhlia vietettiin edellisviikonloppuna. Näiden tuntien lisäksi pidän satunnaisia esitelmiä ja olen osallistunut aika paljon kokkaustunneille, joko opettamalla karjalanpiirakoiden ja korvapuustien tekemistä tai harjoittelemalla erilaisten ruokien kokkaamista opiskelijoiden kanssa.

Koulun Fashion design -osasto järkkäsi pari viikkoa sitten muotinäytöksen. Vaikutuin taas, miten taitavia ja intohimoisia koulun opiskelijat ovat.

Ruisjauho loppui kesken, joten nämä piirakat tehtiin vehnäjauhoista. Järkytyin, kun opiskelijat laittoivat valmiiden karjalanpiirakoiden päälle sokeria (jos riisi kokataan täällä maidon kanssa, on se aina makea ruokalaji). Järkytyin vielä enemmän, koska yhdistelmä toimi.

Niin outoa syödä täällä korvapuusteja, mutta oli hyvää.

Sattumalta koululla järjestettiin jälkiruokakilpailu mun syntymäpäivänä, ja pääsin yhdeksi tuomariksi arvostelemaan joukkeita. On nää opiskelijat taitavia!

Tällä viikolla kävin tainanilaisessa yliopistossa kertomassa suomalaisesta koulujärjestelmästä – luulin aluksi, että olen vain menossa juttelemaan aiheesta, mutta päivää aiemmin sain kuulla, että pidänkin koko luennon mittaisen esitelmän. :D Mutta täällä nyt ei ole aiemminkaan ollut tapana antaa turhia yksityiskohtia liian aikaisin. Muutama viikko sitten olin menossa erääseen toiseen lukioon pitämään Suomi-esitelmääni, ja luulin, että pidän sen tavalliseen tapaan n. 30 hengen luokalle. Perillä selvisi, että yleisössä tulisi istumaan yli 1000 opiskelijaa. Olisin ehkä panostanut muokannut esitelmää sopivammaksi suurelle yleisölle, jos olisin tiennyt... Mutta kaikki esitelmät ovat menneet hyvin, ja olenkin saanut paljon lisää esiintymiskokemusta ja taitoja handlata ex tempore -tilanteita.

Mulla on edelleenkin ihan älyttömästi vapaata aikaa täällä koululla, ja en kyllä vuotta jaksaisi tällaista himmailua, vaikka muuten vuosi olisi optimaalisempi kielen opiskelun, sopeutumisen ynnä muun kannalta. Mutta tykkään silti tulla joka päivä koululle yhdeksältä: tällaisessa tapojen, kulttuurin, ilmaston ja maanosan vaihdon myllerryksessä päivittäiset aikataulut ja rutiinit helpottavat mua ihan älyttömästi.

Opettajat ovat edelleen pitäneet mun ruokahuollosta huolta. Taiwanilaiseen hääperinteeseen kuuluu, että tuleva morsian antaa ennen häitä hänen puolen ystäville ja sukulaisille hääkutsun mukana kakun tai keksejä. Yksi koulun opettajista on menossa naimisiin, ja meidänkin toimisto sai häälähetyksenä keksejä ja perinteisen kakun (kuvassa).

Vapaa-aika
Olen nyt reilun kuukauden käynyt maanantai- ja keskiviikkoiltaisin kiinan tunneilla paikallisen yliopiston kielikeskuksessa. Meillä on ihana pieni 6-7 hengen porukka ja superhyvä opettaja (jos joku on Taiwaniin lähdössä, voin ehdottomasti suositella tätä ja antaa lisätietoja), ja kiinan tunnit ovat usein mun viikon kohokohta. :D Kiinan opiskelu on helpottanut myös tekemisen puutteeseen koululla, kun voin käyttää aikaa läksyjen tekemiseen ja kielen opiskeluun.

Vaikka mulla on usein 4 tunnin väli töiden ja kiinan tuntien välissä, mun ei ole järkeä lähteä käymään kotona (ehtisin olla siellä vajaan tunnin), joten välillä lähden katsomaan jotakin nähtävyyttä, temppeliä tms. ennen tuntia, joskus istun puistossa lukemassa tai juon teetä kauppakeskuksen siunatussa viileydessä. Kotona olen yleensä 22.20, joten maanantait ja keskiviikot menevät aika lailla siinä. Aika paljon kyllä harmittaa, kun kielikurssi loppuu jo parin viikon päästä, juuri, kun olen päässyt hyvään vauhtiin.

Yksi vapaaehtoinen lähti jo kotiin, ja hänen ystävänsä halusi jatkaa kielenvaihtoa. Näemme kerran viikossa ja juttelemme puolet ajasta kiinaksi ja puolet englanniksi. Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen, että mulla on näin monta mahdollisuutta keskittyä kiinan puhumiseen ja opiskeluun, ja lisäksi kun kieltä näkee ja kuulee joka päivä joka paikassa, kielitaito onkin alkanut karttua kohisten. Isäntäperheen isäkin totesi tällä viikolla, että mun kiinan kielen taito on kehittynyt! On ihan mieletön fiilis muodostaa (sönkkäävää ja sekavaa) puhetta, jota toinen osapuoli suunnilleen ymmärtää. :D

Viikonloppuisin ja iltaisin näen joitakin muita vapaaehtoisia, hengailen mun ihanan taiwanilaisen mentorin kanssa ja joskus myös isäntäperheen ja heidän serkkunsa kanssa. Välillä kiertelen yksikseni paikkoja, mutta nykyään vietän yhä useammin laatuaikaa mun tuulettimen kanssa, kiitos Taiwanin kesän.

Oltiin syömässä toisen vapaaehtoisen ja meidän taiwanilaisen mentorin kanssa männä viikolla.

Huomenna Taiwanissa vietetään Lohikäärmeveneiden juhlaa, ja silloin syödään perinteisesti zongzi-riisinyyttejä. Otettiin varaslähtö taiwanilaisen ystäväni perheen kanssa ja tehtiin zongzeja valmiiksi viime viikonloppuna.

Koti
Olen joillekin kavereilleni naureskellut, että elän täällä kuin pellossa – isäntäperhekotona pesen omat pyykkini ja siivoan omaa huonettani ja kylpyhuonetta, jota käytän, mutta muuten en juuri osallistu kodinhoitoon (tämä oli aluksi hämmentävää). En ole kokannut neljään kuukauteen muuten kuin koulun kokkitunneilla.

Ehkä eniten olenkin kipuillut asumisen kanssa, koska ei ollutkaan niin yksinkertaista solahtaa nelihenkisen lapsiperheen kiireisiin rutiineihin, varsinkin, kun oma elämäntilanne ja rytmi on tosi erilainen. Kun on asunut jo monta vuotta omassa kodissa, on yllättävän hankalaa asua jonkun toisen "nurkissa". Perhe on kuitenkin todella avulias, huomaavainen, mukava ja joustava mun kanssa, ja toivon, että olen pystynyt antamaan heille edes murusen tuosta ystävällisyydestä.

Suomesta odotankin omaa kotia ja tapoja, omaa tilaa, omaa jääkaappia ja JULKISTA LIIKENNETTÄ. Yritän olla haukkumatta HSL:ää, kun tulen takaisin.

Pohdin kerran ääneen perheen serkulle, että olisi kätevää, jos bussit kulkisivat edes pari tuntia pidempään kuin puoli kymmeneen. Sain ihmetttelevän vastauksen, että oppilaidenhan pitää mennä nukkumaan, eivät bussit voi kulkea myöhempään. Mun kanssa viimeisessä bussissa istuukin aina luokallinen lukiolaisia, jotka tulevat cram schoolista kotiin. Villiä.

Eräänä sunnuntaiaamuna perhe kärräsi mut aamutoria ihmettelemään.

Äitienpäivänä käytiin vuorilla ja syötiin lounaaksi tällainen setti.

Käytiin perheen kanssa kaupungin laitamilla ihmettelemässä lootusfarmia. 

Lootus! Kukan sisäosan siemeniä voi syödä, nupuista ja juurista voi tehdä teetä ja lehtiä voi käyttää esim. zongzi-riisinyyttien käärimiseen.

Perheen pihalla kasvaa passionhedelmiä. Oli niin hyvää, että melkein itketti.

Mun suurin stressi on tällä hetkellä, että milloin ehdin pestä pyykkiä. :D